1246724560_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Inspiroidu-haasteessa # 62 oli tarkoitus täyttää puolet sivusta tekstillä. Tällä kertaa haaste tuntui mulle helpolta, koska saatoin käyttää aihetta, jonka tarinan olin jo miettinyt valmiiksi - enää piti vain miettiä, miten sen kirjoitan. Kuvien hakemisessa sitten olikin oma pulmansa, minä kun skräppään aina valmiiksi teetetyistä kuvista. Aikamoisen penkomisen ja selailun jälkeen löysin lopulta pari sopivaa otosta.


1246724570_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Valitsin valmiiksi viivoitetun taustapaperin, kun tiesin etten muuten saa kirjoitettua niin siististi kuin haluan. Tällä kertaa en suunnitellut joka sanan paikkaa millilleen ennen kirjoittamisen aloittamista, ja niinpä tila meinaskin loppua välillä kesken. Siksi osa lauseista on vähän töksähteleviä ja teksti jatkuu ihan paperin alareunaan saakka. Ja näin se menee:

Kotityöt ei ole erityisen innostavia, mutta onneksi lapsetkin tekevät osansa. Kumpikin poika on opetettu jo pienestä laittamaan omat vaatteensa pyykkikoreihin. Meillä lajitellaan neljään koriin: tumma 40, vaalea 40, tumma 60 ja vaalea 60. Niistä pyykeistä, joista ei näe pesuohjetta, pojat usein kysyvätkin: MIHIN KYMPPIIN?
Entinen työkaveri, Virran Liisa, kertoi aikanaan, että Minna ja Manna veivät itse omat puhtaat pyykkinsä paikoilleen. Ainakin nuorempi tytöistä oli tuolloin reilusti alle kouluikäinen, ja Ville vasta muutaman vuoden vanha. Silloin päätin, että meidänkin lapset saavat opetella hoitamaan omia pyykkejään, ettei vanhempien tarvitse tehdä kaikkea lasten puolesta. Nyt Valle on 8, ja ainakin vuoden pojat ovat hoitaneet puhtaat vaatteensa lipastoon itsenäisesti, kunhan siitä muistutetaan.

Muuten sivusta tuli melkoisen ilmavan oloinen, kun ei siinä ole juuri mitään materiaalejakaan... pesuohjelappujen ja otsikon kirjaimien lisäksi käytin pari pätkää ääriviivatarraa ja sitten mun ihania uusia siirtokuvateippejä, jotka ostin Jaanalta Paperikeijusta. Olin kuolannut niitä jo pidempään, ja kun Xing käytti niitä DT-työssään ja ne olivat 40 % alennuksessa, oli pakko hankkia joka laatua :)

En kyllä tiedä, miten teipeistä saisi tulemaan ehdottoman moitteetonta jälkeä, mutta onneksi tässä työssä ei ollut niin väliksikään. Tykkään!

1246724578_img-d41d8cd98f00b204e9800998e