Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
04.04.2011 - 19:06

P*skarteluhaasteessa #84 oli ihana, ihana väribingo, josta valitsin yläriviltä omasta mielestäni ehdottomasti parhaan yhdistelmän: kraft - turkoosi - punainen.

Kraft-osuus jäi sivussa vähän vaisuksi, kun ensin ajattelin että taustapaperin luonnonvalkoisen-vaaleankeltaisen-eiminkäänvärisyys menis vähän kuin kraftista... mutta eipä sitä oikein niin voikaan ajatella. Aiheena on Juicen biisin sanat, jotka toisinaan soi mulla päässä. Nyt oli niihin sopiva valokuvakin, joten päätin vihdoin skräpätä niistä.

Nämä viimeiset säkeet on mun lempparit:

Koitin matkia Jeppulan ihania sivunreunusompeleita, mutta en onnistunut ihan niin hyvin kuin olisin halunnut. Suunnittelu olisi voinut auttaa... mutta ei, kun piti vaan ruveta pistelemään paljoa miettimättä. Ainakin sydämiä olisi saanut olla vähemmän, ja pilvi olisi pitänyt laittaa alemmas, pehmeät-sanan lähelle tai jopa sen ympärille. Ja saako tuosta yhdestä kuviosta selvää, että sen on tarkoitus olla perhosen siipi? En kuitenkaan halunnut enää purkaa, joten kelvatkoon. Tiedänpä sitten toiste.

22.02.2011 - 17:50

Melkein tuli kiire... P*skarteluhaaste #78: Itse tehdyt koristeet. Lähes häpeämättömästi skräpistin Xingin tätä työtä.

31.01.2011 - 23:20

P*skarteluhaaste #75: Huopa/huovutus

Ei ollut ensimmäinen - eikä varmaan viimeinenkään - kerta, kun tuli niin kiire kortin ja lähtemisen kanssa, että jouduin kuvaamaan korttini autossa matkalla juhlaan. Toivottavasti tuosta silti saa selvää, vaikka nimenkin vielä menin peittämään.

Huopaa on reunan lumihiutalekoriste sekä kirjaintarrat. Yhden kirjaimen jouduin värkkäämään itse, kun valmiissa aakkosissa ei ollut sopivaa. Siis virkkasin sen.

Virkkaamisen ja kortinteon lisäksi olen onnistunut skräppäämäänkin, ja
edellisen sivun tuskailun jälkeen aika rennostikin jopa. Ja silti tein sivun sopimaan uusimpaan inspikseen.

Inspiroidu skräppäyshaaste 144: Yhden kirjaimen korostaminen

Ei mitään erityistä tarinaa, suloinen kuva sukulaistytöstä, vahvakuvioinen paperi, muutama nappi ja virkattu kukka - ja e-kirjaimia siirtokuvina, joille on ollut hankala keksiä käyttöä kun ovat isoja kirjaimia kaikki. Näillä eväillä onnistui. Koko 12x12.

13.12.2010 - 23:41

Punaista P*skikseen #69.

Ei kuitenkaan joulukorttia - tuli tällainen ihana kortin tarve <3

21.11.2010 - 18:08

Paskiksessa #66 oli sääntönä, että saa käyttää enintään neljää koristetta. Mä päätin sitten käyttää vain yhtä isoa koristetta - jonka tosin kokosin neljästä osasta.

Kortti meni sukulaistytölle, jonka juhliin en harmi kyllä pystynyt osallistumaan. Onnea vielä tätäkin kautta!

15.11.2010 - 12:19

P*skis 65: Niittejä ja nappeja

Mun uusi ihana leimaöppiäinen ekaa kertaa tositoimissa :) Hän käyttää temppupalloinaan haaraniittejä, ja koska haasteessa oli napit monikossa, niitä löytyy kortin taustapuolelta lisää:

14.09.2010 - 17:57

P*skarteluhaaste #56: ruskakuva innosti mua kahteen korttiin. Näin syksyisin on mulla aina tehtävänä kaksi saman tyyppistä tyttökorttia. Se on aika haastavaa, mutta myös kivaa. Tällä kertaa otin korttien värit Paskiksen haasteessa annetusta ihanasta kuvasta.

31.08.2010 - 17:33

Paskis #54: väribingo. Valitsin rivin turkoosi - ruskea - vihreä. Vasemmassa alanurkassa paikka numerolle.

27.07.2010 - 17:29

P*skarteluhaaste #49: Sininen + joku muu väri

Käytin sinistä ja vihreää kummipojan synttärikortissa.

Kautta aikojen on aina kouluvuoden päätteeksi tullut kotiin kasa vihkoja, joilla ei ole muuta käyttöä kuin heittää paperinkeräykseen tai käyttää takan sytykkeenä - ellei sitten huomaa ottaa tyhjiä sivuja talteen, vaikka ristinollan pelaamiseen jos ei muuhun. Nyt tajusin ekaa kertaa, että vihkojen kannetkin on kivaa korttimateriaalia - vai mitä sanotte, eikö näytäkin hauskalta? Kortin taustapuolelle laitoin ruutupaperia samasta vihosta, siihen on helppo kirjoittaa henkilökohtaisemmat onnittelut ja lopuksi koristella sen verran kuin tahtoo.

20.07.2010 - 17:56

Paskis #48: Kangas

Tällaiselle kortille oli tällä kertaa tarvetta. Pääkallokankaanpala on vanhasta vaatteesta.

02.07.2010 - 15:53

 

P*skarteluhaaste #46: Bingo

 Valitsin Paskiksen bingoruudukosta ylimmän vaakarivin: pitsi - kuvioleikkuri - vihreä, vaikka mikä tahansa rivi olisi kyllä käynyt, niin kiva bingoruudukko tuo on!

Kuvasin kortin vaaleansinisellä alustalla, sininen reuna ei siis kuulu itse korttiin. Itse asiassa korttipohja on oranssi, mutta sitä näkyy vain hiukkasen joistain pitsin raoista. Pitsin kiinnitin nitomalla ja pursotin niittien päälle vaaleanpunaista askartelumaalia. Tähtileikkurikin oli kovassa käytössä.

Leimakuviksi korttiin jokainen perheenjäsen valitsi "itsensä" niistä kuvista, joita oli tarjolla. Pojat värittivät itse omat kuvansa. Kiinnitin kuvat korttiin eri korkuisilla kohotarrapaloilla.

29.06.2010 - 16:09

P*skarteluhaaste #45: Keltainen

Uusilla Promarkereilla (ja muutamalla Copicillakin) on tosi kiva värittää
- helppoa se ei kyllä ole, mutta ainakin harjoittelen ahkerasti!

15.06.2010 - 16:36

Olipa kiva taas saada syy kortin tekemiseen - siis muukin syy kuin haasteeseen osallistuminen ;)

Niin, tiedän ettei kortin kuva ja teksti oikein natsaa keskenään, mutta aioin ensin käyttää eri leimakuvaa, enkä lopulta kuitenkaan raaskinut tästä tekstistä luopua.

Ja tässä nyt sitten se pakollinen haasteosuus :)
P*skarteluhaaste #43: 3D leimakuvasta
Alakuvassa näkyy kortin kolmiulotteisuus paremmin:

23.05.2010 - 19:30

Ei päästykään paikan päälle juhlimaan, joten tämä kortti päätyy päivänsankarille konkreettisesti vasta myöhemmin. Virtuaalisesti kuitenkin tässä ja nyt:
Onnea!

Osallistun samalla P*skarteluhaasteeseen #40, jossa annettiin luonnos. Huomasin kuitenkin, että ensin tekemäni kortti ei ehkä ihan riittävästi vastaa luonnosta, ja tein samaan haasteeseen toisenkin.

Huomaatte varmaan, että olen ostanut korttileimasimen, josta kovasti tykkään :) Kiitos Jecca!

09.05.2010 - 19:41

 

Välillä iloisempia värejä kortissa. Niinhän se elämä kulkee, äärestä laitaan.

 P*skarteluhaaste #38 - Bingo

Valitsin bingorivikseni niitti - kimalle - musta, ja niittinä tällä kertaa haaraniitti.

 

Alakuvasta näkee, miten kortti aukeaa.

 

03.04.2010 - 21:04

Kortteja tulee edelleen tehtyä vain tarpeeseen, ja yleensä vasta kun on jo kiire. Joskus silti ehtii pitää jonkin haasteen mielessä, kuten nyt.

P*skarteluhaaste #33 - Ruskea ja vihreä

Jokin aika sitten tarvittiin korttia 13-vuotiaalle synttärisankarille, ja sillä kertaa lapset auttoivatkin erityisen mielellään, kun kotiin oli juuri tullut uusi askartelun apuväline, jolla sai napsutella ;)

Kirjoittaja

Puoliso ja lapsia on, samoin ammatti ja työpaikka. Silti aikaa riittää taiteilullekin. Piirustusvälineet pysyneet kädessä jo yli 35 vuotta.
Tämän blogin perustin ATC-korttien (artist trading cards) esittelyä ja vaihtamista varten.
Nyt mukana myös skräppäystä - edelleen siis sakset ja paperit tiiviisti näpeissä.

This blog is mainly in Finnish, but please let the atcs (artist trading cards) speak for themselves.
My new addiction is scrapbooking so that's what you'll see here as well. Welcome!

Tunnustusta

Bloginappini

Nappaa tästä napin koodi:

<A href="http://piakoo.vuodatus.net"><IMG src="http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/30527/876817.jpg" border=0></A>