|
|
|||
|
06.05.2011 - 16:25
Tässä noin viikon sisällä mä olen tehnyt neljää skräppisivua osittain yhtä aikaa - ja viideskin oli mietteissä siinä samalla. Tämä on niistä se, johon olen vähiten tyytyväinen. Kuuluu siihen sarjaan, että olihan se idea kai ihan kiva...
Ja tietenkin siis oli tarkoitus osallistua Inspikseen, mutta flunssaisena nukuin onneni ohi enkä ehtinyt kuvata ja blogata sivua ajoissa.
28.04.2011 - 21:49
Inspiroidu 156 kehotti tulkitsemaan on/off-aihetta vapaasti, ja niin sitten tein.
Papereiden ja koristeiden valinta meinasi tuottaa ongelmia, kun muistelin omistavani Cosmo Cricketin Boyfriend-sarjassa kuuloke-pahvitarran, jollaista ei sitten ollutkaan. Lopulta en käyttänyt koko sarjasta kuin palan oranssikeltaista, c-kasettikuvioista paperia. Onneksi löysin pari muuta paperia, joista sain kaipaamiani kuulokekuvia sivuun.
Niittien päällystämistä cracklella/glossylla ja Stickles Rock Candylla kokeilin jo yhdessä aikaisemmassa sivussa - joka ei tosin ole vielä blogissa - ja se näytti niin kivalta että päätin käyttää samaa kikkaa tässäkin. Rastikoristeet päällystin cracklella, mutta jäin miettimään, olisiko pelkkä sileä glossy ollut sittenkin parempi.
22.04.2011 - 01:24
Sukuhistoria skräppäysaiheena ei nyt tunnu jättävän mua rauhaan - eikä tietysti tarvitsekaan.
19.04.2011 - 21:17
Tämä on se sivu, jolla en ehtinyt Inspiksen Tuplat-haasteen arvontaan. Ehkä olisi kannattanut valita otsikon toteuttamiseksi joku muu tekniikka kuin ompeleminen, kun ehdin aloittaa sen vasta myöhään torstaina... Halusin kuitenkin käyttää alkuperäistä suunnitelmaa, ja niinpä olenkin nyt tyytyväinen sivuun.
20.03.2011 - 22:28
Inspiroidu-skräppäyshaaste 151: Koristeiden ketju
Tällasen tein. Vasemmassa reunassa on paljetteja ketjussa ja alhaalla vielä pinkkejä strasseja kiinnitettynä punaisten ompeleiden päälle.
Ihanat pikkukehykset on jo vanhat (kuuluivat mun ekaan Inspis-arvontavoittooni!) ja nepä ei sitten enää tartukaan kiinni - eivät omalla tarrallaan tai oikein millään muullakaan. Toisaalta valkopohjaiset tarinointitarrat ostin ihan vasta Vuosaaren Intohimona skräppäyksestä, mutta ei nekään pysy kunnolla. Yksi syy on kyllä varmaan taustakartongin vaikea pinta johon ei helposti tartu oikein mikään, mutta kehykset ei meinaa pysyä valokuvassakaan. Ompelemaankaan en niitä viitsisi ruveta, ovat aika paksua kumia... Olisko kellään kiinnitysideoita?
Ihastuin tähän tapaan ommella paljetit, kun joskus näin Suskin käyttäneen sitä.
17.03.2011 - 23:48
Kirkkaista ja iloisista vähän tummempiin sävyihin.
Sivun aihe lähti siitä, että piti saada tekstiviestejä tyhjennettyä puhelimesta :)
10.03.2011 - 20:24
Päätin laittaa selventävän kuvan heti alkuun, kun ette te kuitenkaan olis saaneet logosta muuten selvää. Ja se siis yrittää olla tossa koko sivun taustana.
04.03.2011 - 00:15
Tänäkin vuonna on taas Intohimona skräpätty. Olin paikalla vain lauantain, ja niistäkin tunneista melko iso osa kului ostoksien tekemiseen. Mutta - yllätys, yllätys - sain silti jotain aikaankin, jopa yhden kokonaisen sivun ja alkua toisesta!
Tämä kokonainen sivu valmistui Scraps of Darknessilta skräpistetyn pakin tarvikkeista. Kotoa lähtiessä olin vain heittänyt mukaan muutaman nipun sekalaisia valokuvia, ja ideakirjassa oli joitakin aiheita mietittynä. Kun aloitin sivun kasaamisen, valitsin aiheen joka tuntui itselle tärkeältä, pakin jota olin ikään kuin luvannut käyttää tapahtuman aikana, ja aiheeseen löyhästi liittyvän kuvan - kun ei parempaakaan ollut tarjolla. Koko työskentelyn ajan mietin, mitä ihmettä nostaisin aiheesta otsikoksi. Valmista tekstiä mulla ei nimittäin ollut, vain summittainen ajatus siitä, mitä kirjoittaisin. Ainakin Sannika ja Puuhapetenvaimo - "Aito Puuhis" - ja välillä myös Elina ja Lehtipollo joutuivat kuuntelemaan tuskailuani otsikointiongelman kanssa - kiitos että kestitte sen :)
Teksti syntyi lopulta, ja otsikon poimin Metallican biisistä. Sannikalle kiitos pistelytyökalun ja koukerosapluunoiden lainasta!
Oli hurjan kiva nähdä taas monia skräppäystuttuja, harmi vaan ettei koskaan ole tarpeeksi aikaa jutella kaikkien kanssa. Onneksi tapaamisia on tulossa lisää, seuraava jo 26.3.
Tässä vielä sivu Inspis-haasteeseen 148: Ylösalaisin. Maikon tekemään ihanaan pöllökoristeeseen en vielä ehtinyt kaikkia pintakäsittelyvaiheita kuivumisineen saattaa loppuun, mutta tuohon kohtaan sen kiinnitän, kunhan saan täysin valmiiksi. Kiitos vaihdosta, Maikko! Ja Marie: kiitos pääkalloteippivaihdosta - minusta tämä sinun on edelleen hienompaa :)
Pahvi-lanka-haaraniittikukan idea on myös Maikolta skräpistetty.
Sivun värit toistuu jokseenkin oikeanlaisina vain tässä yhdessä kuvassa:
24.02.2011 - 22:54
Tuskin olisi tullut mieleen tällä aiheella osallistua
Teipin käyttöön innosti Nelssonin sivu, vaikken sitten samalla tavalla niitä käyttänytkään. Ympyräkuvioista paperia halusin säästää ja leikkasin valokuvan alle jäävästä osasta tähtiä tähtileikkurilla. Sitten huomasin ihan vahingossa, että kuvan reunat voikin sujauttaa tähdistä muodostuneiden läpäreiden alle - ja se näyttää musta kivalta.
24.02.2011 - 08:58
17.02.2011 - 23:46
Inspiroidu-skräppäyshaaste 146: Motto tuli oikein sopivasti;
Sivun tekstit selittänevät itse itsensä - jos käsialasta saa selvää :)
Valokuva seinäkirjoituksesta sopii minusta hyvin aiheeseen, koska asenteellaan voi vaikuttaa juurikin siihen tulevaisuuteen, joka ei ole ennalta määrätty.
Valokuvan päällä olevassa pitsissä liima on vielä ihan valkoista - huomasin nimittäin että siihen tarvitaan pitsinpätkä vasta kun nostin työn kuvattavaksi. Sitä en oikein tajua, miten päädyin tuohon sienitaustaan... tai siis, ajattelin että pakko tästäkin lehtiöstä on välillä käyttää, kun olen sen hankkinut. Ja mä tykkään kyllä tuosta paperista, mutta oikeastaan yllätyin siitä miten kivuttomasti se sopii kaikkien noiden pitsien ja muiden kaveriksi. Vähän kyllä jouduin kikkailemaan, että sain peitettyä mahdollisimman monta noista pikku öppiäisistä joita paperissa on. Kovin naivistinen tyyli papereissa ei yleensäkään tunnu ihan omalta. Kuparinväriseltä näyttävä nappi on todellisuudessa tummanpunainen ja läpikuultava. Valkoinen ruusu on tehty valokuvatarrapalojen taustanauhasta, ja sellainen on tosi helppo tehdä. Yksi ohje on täällä, mutta voin myöhemmin neuvoa samantapaisille ruusuille vielä helpomman tavan, jos jotakuta kiinnostaa.
Violetti haaraniitti on mukana muistuttamassa mua itseäni,
10.02.2011 - 22:53
Inspiroidu-skräppäyshaaste 145: Pienentyvä tai suurentuva
Pienentyvä/suurentuva -haasteessa lähdin liikkeelle jo aiemmin tekemistäni ympyräkoristeista, mutta niiden kokoerot on sen verran pienet, että valitsin vielä otsikkoon monta eri kokoa kirjaimia. Sivu on melko simppeli, mutta kyllä tuohon otsikkoon varsinkin sain taas aikaa tuhraantumaan. Jotain tekstiäkin vois enemmän lisätä - tuossahan lukee vain "sai suuren hauen" - mutta saa nyt olla valmis tällaisenaan.
31.01.2011 - 23:20
P*skarteluhaaste #75: Huopa/huovutus Ei ollut ensimmäinen - eikä varmaan viimeinenkään - kerta, kun tuli niin kiire kortin ja lähtemisen kanssa, että jouduin kuvaamaan korttini autossa matkalla juhlaan. Toivottavasti tuosta silti saa selvää, vaikka nimenkin vielä menin peittämään.
Huopaa on reunan lumihiutalekoriste sekä kirjaintarrat. Yhden kirjaimen jouduin värkkäämään itse, kun valmiissa aakkosissa ei ollut sopivaa. Siis virkkasin sen.
Virkkaamisen ja kortinteon lisäksi olen onnistunut skräppäämäänkin, ja
Inspiroidu skräppäyshaaste 144: Yhden kirjaimen korostaminen
Ei mitään erityistä tarinaa, suloinen kuva sukulaistytöstä, vahvakuvioinen paperi, muutama nappi ja virkattu kukka - ja e-kirjaimia siirtokuvina, joille on ollut hankala keksiä käyttöä kun ovat isoja kirjaimia kaikki. Näillä eväillä onnistui. Koko 12x12.
Kategoriat:
Inspiroidu-haasteet
, Onnittelukortit / Cards
, P*skarteluhaaste
, Scrapbooking
23 kommenttia
Kommentoi
28.01.2011 - 00:55
Inspiroidu 143: Mustavalkoinen Mustavalkoista siis, okei. Joitakin sopivia kuviopapereita löytyy;
Aiheeksi sopii Timanttipuu-runo, jonka lapsi luki aikanaan päiväkodin joulujuhlassa - lopputuloksesta tulee varmaan yleisilmeeltään mustavalkoinen,
Valokuvat juhlasta on kyllä värikuvia, mutta voin töpöttää niihin kevyesti valkoista mustetta päälle ja leikata pienemmiksi, niiden ei tarvitse olla sivussa pääosassa. Pääosaan voisinkin nostaa itse runon. Hmm, kokonaan en kyllä kirjoita sitä tarrakirjaimilla, mutta taidanpa käyttää anfangeina mustavalkoisia pahvikirjaimia, joille on ollut vaikea keksiä käyttöä. Ja Suvilla oli vastikään leiskassaan
Mulla oli omasta mielestäni sivua varten oikein hyvät ideat ja aikeet. Mikä sitten meni pieleen? No, puita ei olisi kannattanut leikata suunnittelematta. Olisin voinut vaikka katsoa mallia siitä Suvin puusta. Jotenkin kuvittelin, että oksia pitää olla paljon, vaikka ehdottomasti vähempi ois ollut parempi. Ja olis kannattanut olla joku ajatus sen asian varalle, että kuviopaperia ei ole riittävästi kaikkiin niihin oksiin. Ja ne pahvikirjaimet... miksi en voinut suosiolla jättää niitä pois,
Kun sitten sivu oli täynnä epämääräisesti piirreltyjä, haaroittuvia oksia ja oudosti ripoteltuja runon säkeitä, oli pakko jatkaa samalla tiellä loppuun asti: lisäsin koristeita ja kimalteita, koitin korostaa ja peittää. Lopulta saatoin ajatella, että valmis on. Ja seuraavan sivun kanssa en kyllä tällä tavalla nysvää,
Mihin sitten olen tyytyväinen? Mustavalkoisuuteen - onneksi haasteeseen saa osallistua rumallakin työllä :D Tarinointiin, muiston tallentamiseen - journaling-lappu on mulle ehkä mieluisin osa tätä sivua. Ja onhan jotkut noista koristerykelmistä ihan kivoja. Kunhan ne vaan ei ois kaikki samassa sivussa...
27.01.2011 - 15:29
Jos viinilasista lohkeaa palanen, sen voi liimata crackle accentsilla niin saa kauniin astian ihanimpien nappien säilytykseen. Ja samalla voi tietenkin osallistua valokuvaushaasteeseen, kun aurinkokin sattuu paistamaan. Otin haasteeseen toisenkin kuvan - kun se aurinko nyt siis kerrankin paistoi. Pikku kukkasia on tullut virkattua. Ja tietenkin kuvan ottamisen jälkeen huomasin, että näitä oli vielä parissa muussakin paikassa - en vaan ehtinyt kuvaa varten etsiä, kun aurinko alkoi jo painua turhan alas valokuvaamista ajatellen.
Laitanpa tähän vielä pari skräppisivuakin näytille. Tämän ekan aloitin ennen stadin-tapaamista eli joskus tämän vuoden alkupäivinä.
Pahvinapit ovat tuliaisia tapaamisen vaihtopöydästä. Ai niin ja Xing: Kiitos sinisestä irtosametista, käytinkin sitä jo Mustikkasuu-sivussa. Multahan löytyi oikein sitä varten tarkoitettuja kaksipuolisia tarrakuvioita!
Kimalteita on joskus kyllä kiva käyttää.
Ponnari-sivu syntyi tapaamisen jälkeen. Siinä käytin punavalkoisia teippejä, jotka kuuluivat arvontavoittooni. Ensin ajattelin, etteivät ne oikein ole mun värisiä, mutta turkoosi ja punainenhan on aina hyvä yhdistelmä.
Puoliso sanoi ettei tässä sivussa oikein ole järkeä kun itse ponnari ei näy kuvissa. Mutta kyllä tuo lapsi näyttäisi ihan erilaiselta, jos hiukset olisi kiinni! Aitoja mielipiteitä tekeleistäni saan kuulla sen verran harvoin, että poikkipuolisetkin kommentit on itse asiassa myönteisiä kommentteja ;)
Seuraavassa blogikirjoituksessa sitten taas vähän vähemmän värejä...
20.01.2011 - 23:53
Inspis 142: Täytetty muoto
Leimasin kuplamuovilla suuren sydämen ja leikkasin irti niin että leimattua aluetta jäi reunoiksi.
Virkattuja kukkia olen tehnyt nyt muutamana päivänä, ja tämä on toinen joka on päässyt sivuun asti. Muutenkin vanha innostus virkkaamiseen nostaa päätään, saa nähdä mitä kaikkea tulee tehtyä. Creomilla oli hurjan hienoa virkattua reunaa saman haasteen perhosen siivissä, jotain sen tyyppistä vois olla kiva kokeilla. Napitkin kaivoin pitkästä aikaa käyttöön.
14.01.2011 - 00:06
Lokakuun toinen on meidän parisuhteessa tärkeä päivämäärä - johon sivun valokuva ei tosin liity mitenkään. Kuvan tyyli vaan sopi sivun aiheeseen ;)
Me ollaan tämmönen valiopari. 30.12.2010 - 19:47
Inspis 139: Kaksi eri tyyliä samassa työssä Mulle tuli tästä haasteesta heti tietty aihe mieleen - josta tosin ei ole vielä kuvia teetettynä tai edes otettuna... mutta en antanut sen häiritä, skräppäsin sivun valmiiksi ja lisään kuvat myöhemmin. Toivottavasti sivu kelpaa haasteeseen tällaisena keskeneräisenä. Koko sivun kuvassa valokuvia markkeeraavat pakettikortin puolikkaat.
Aihe oli niin innostava että piti heti päästä työhön. Niinpä en yhtään mittaillut kuville sopivia paikkoja, jätin vain summittaisesti tilaa ja ajattelin että teetän tai leikkelen kuvat mahtumaan oikeille kohdilleen.
|
Kirjoittaja
Puoliso ja lapsia on, samoin ammatti ja työpaikka. Silti aikaa riittää taiteilullekin. Piirustusvälineet pysyneet kädessä jo yli 35 vuotta. Arkisto
2011 2010 2009 2008 2007 Kategoriat
Näitä käyn kurkkimassa
Muuta kivaa
Bloggaajat rintasyöpää vastaan: Ihanuuksia ja rahanmenoa
|
||