|
|
|||
|
21.06.2010 - 16:30
Keltavihreällä sivulla mukaan Lauran haasteeseen #12. Värit otin Ökömökön haasteesta, mutta enpä muistanut siihen ajoissa hypätä mukaan. Laura haastoi tekemään sivun toukokuun Pagemapsien pohjalta. Mua inspiroi eniten sama luonnos, josta Laura itse oli toteuttanut ihanan selkeän mallisivunsa. Tässä luonnos ja Lauran sivu: Tässä oma 12x12-sivuni samasta luonnoksesta:
Sivun otsikolla ei ole sen kummempaa merkitystä kuin liittyä Vihreisiin kuuliin sekä VR:n mainoksista tuttuun rallatukseen, jota meidän lapset joskus laulelee: Bom-bom-bom train - it's so green...
Arkkikaupan haaste #5 sisälsi luonnoksen, jonka käänsin pystyyn ja peilikuvaksi:
Vasemmasta ylänurkasta peitetty lapsen nimi, oikeassa reunassa lukee vain milloin kuvat on otettu.
You Do -haaraniittiin tarttui hyvin Scenic Route -siirtokuvanuoli. Myös Basic Greyn siirtokuvia kokeilin, mutta ei onnistunut millään - tosin voi johtua siitäkin että ovat jo vähän vanhoja.
19.05.2010 - 23:41
Hengissä ollaan - tosin vaivoin, sen verran rankka on ollut siitepölykevät. Hillitön väsymys alkaa vähitellen helpottaa, ja askartelukin maistuu. Uusia tuotoksia myöhemmin, tässä jo hetken valmiina ollut 8x8-tuumainen sivu. Arkkikaupan neljänteen haasteeseen, jonka aiheena on pitsi.
Runo Jukka Itkosen, kuva yli kymmenen vuoden takaa. Tykkään molemmista, ja minusta ne sopivat hyvin yhteen. 02.04.2010 - 20:51
![]() Käytä erilaisia sabluunoita ja muotteja. Tuputtele maalia kakkupapereiden läpi tai leimaa piparkakkumuotilla sydämiä. Käytä valmiita sabluunamuotteja maalamiseen ja kuvioiden leikkaamiseen tai piirrä itse oma muottisi. Luo kivoja efektejä pitsien ja reikäpapereiden avulla. Taiteile sabluunoilla! ![]() Tein ensimmäistä kertaa 6x12-tuumaisen sivun :) Twist-luonnoskin luontui siihen kokoon, vaikka suunnitteluvaiheessa mietin, voinko tästä aiheesta Inspis-sivua tehdäkään. Mallineena maalin töpöttelyyn käytin grungeboard-kuvioiden reunaosaa. Jäljestä ei tullut ihan niin kivan näköinen kuin toivoin, mutta tussikynällä rajaaminen vähän paransi sitä.
![]() Vaikka on hyvä draivi päällä, välillä on hyvä saada uusia ideoita skräppäykseen. Uuden sivukoon lisäksi mulle sellainen oli vastikään vähän erilainen luonnos, enemmän ehkä kortteihin sopiva:
Arkkikaupan Haaste # 3 ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() Joskus hauskoja ja vähän hullujakin ideoita ryöppyää ihan itsestään.
![]() ![]() Käsin kirjoittaminen ja kirjaimien koristelu tuntui kivalta - mutta vähän oon kyllä kade siitä, miten upeasti Pikkis on toteuttanut samaa ajatusta ;)
![]() ![]() 07.02.2010 - 20:50
INSPIROIDU #93: I LOVE...
Ehkä vähän turhan tylsä tämä mun valintani rakastan-aiheiseen haasteeseen, jonkinlainen itsestäänselvyys, mutta tärkeä myös. Kyseessä on siis oma perheeni.
Toivottavasti sivusta huomaa, että seurailin haasteen Twist-luonnosta:
Löysin myös uuden haasteblogin, jonka tehtäviin voi osallistua skräppäämällä. Arkkikaupan haaste # 1 sisälsi tällaisen luonnoksen:
Halusin kokeilla, miten onnistuisi luonnoksen noudattaminen melko orjallisesti, muotoa myöten. Niinpä tein ihka ensimmäisen skräppisivuni muuhun kuin neliön muotoon. Tämän sivun koko on A4.
Myöhemmin taas jotakin muuta :) |
Kirjoittaja
Puoliso ja lapsia on, samoin ammatti ja työpaikka. Silti aikaa riittää taiteilullekin. Piirustusvälineet pysyneet kädessä jo yli 35 vuotta. Arkisto
2011 2010 2009 2008 2007 Kategoriat
Näitä käyn kurkkimassa
Muuta kivaa
Bloggaajat rintasyöpää vastaan: Ihanuuksia ja rahanmenoa
|
||