Toisinaan tekee mieli palata johonkin tekniikkaan, jota ei ole pitkään aikaan käyttänyt. Mä en melkein edes muistanut, kuinka hyvältä vesivärisiveltimien valitseminen tuntuu! Gessoon en ollut koskenut vuosikausiin, mutta nyt pyysin puolisoa kauppareissullaan tuomaan sitä pikku purkin. "Jouduin" kuitenkin vastaanottamaan sitä ihan kunnollisen litran pönikän, ja tätä sivua työstäessäni puoliso kommentoi, että "ajattelit sitten käyttää kaiken heti ekaan työhön?" No tulihan sitä käytettyä.

Tykkään niin tuosta pehmeästä jäljestä, että ehkä tästä lähtien päällystänkin kaikki sivut laimennetulla gessohunnulla... Tai ehkä toisaalta en, niin paljon mua kyllä häiritsee taustan kupruilu. Eihän noita märkiä aineita pitäisi tietysti ohuelle kartongille käyttääkään.

Tässä työssä kuitenkin tärkeämpiä on muut asiat kuin se, ettei valmis sivu pysy täydellisen sileänä - tai no, ollenkaan sileänä. Sain maanantaina uutisen, joka sai mut aloittamaan tän sivun työstämisen, vaikka aihetta olin kyllä pyöritellyt mielessäni jo aiemminkin. Tiesin heti, että haluan käyttää mahdollisimman paljon materiaaleja, jotka voisivat kuluttaa valokuvaa, niin että se pikku hiljaa ikään kuin haipuu pois. Siitä koko aiheessa on kysymyskin.

Kaivoin esiin vanhan sivupohjan, joka oli aikanaan jäänyt kesken. Siinä oli valmiina kaksi kuvaa ja alareunassa otsikko: kaksoset. Revin ensin otsikkokirjaimet pois, ja niiden alin pahvikerros jäi osin paikalleen. Siihen olin tyytyväinen. Kiinnittelin sitten teippejä eri puolille sivua ja ajattelin, että jos jätän ne paikoilleen, sivuun tulee monenlaista pintaa, ja jos tahdon vielä rosoisempaa jälkeä, voin repiä teippejä pois ja toivoa että samalla repeää muutakin. Muutenkin työskentely oli ajoittain aika intensiivistä, jopa raivoisaa.

Teippien jälkeen otin esiin maalit. Pursottelin paksuja kerroksia ja kuvioita sellaisilla väreillä, joita ei mulla yleensä paljon kulu: kirkasta sinistä ja keltaista, okraa ja myrkynvihreää. Myös liilaa metalli- ja kimallekohoväriä päätyi sivuun. Maalien kuivuttua aloin peittää niiden värejä osin gessolla maalaamalla, osin kiinnittämällä päälle ohuita papereita liimalakalla. Olin kaivanut sivua varten esiin vanhoja tapetinpaloja, sanomalehteä, kirjansivuja, silkki-, mulperi- ja servettipapereita, kakkupaperipitsejä ja palasia vanhasta lakanasta - ja varmaan jotain muutakin jota en vaan nyt just muista. Kaikkia näitä myös päätyi sivuun mukaan.

Otsikkokirjaimet on puuta, ja ensin aioin jättää sivun ainoaksi tekstiksi sanan "takaisin" - ajattelin ettei asia tarvitse selittelyjä, että mulle itselleni se kertoo riittävästi. Sitten kun tuli mieleen tuo jatko, halusinkin lisätä sen mukaan. Takaisin lapsuuteen, ja kauemmas. Noista sanoista tulee mulle kyllä ikävästi mieleen Buzz Lightyearin tunnuslause "Kohti ääretöntä, ja sen yli" sekä Leijonakuninkaan Timonin ja Pumban ajatus mennä "alkuakin alummas"... Mutta ehkä se ei haittaa. Kyllä vakaviin asioihin saa liittyä huumoriakin, ei elämä koskaan ole vain jompaa kumpaa. Otsikkokirjaimet on muuten taas Riikan säläpussista, josta löytyi jälleen juuri ne mitkä tarvitsin, vaikkei näitäkään ollut täydellistä sarjaa.

Lintukoriste pääsi mukaan, koska sekin on puinen. Ensin peitin sen kokonaan gessolla, mutta silloin se ei erottunut sivusta juuri yhtään, joten päätin vielä vähän raaputella sitä saksilla, lisätä gessoa joihinkin kohtiin ja toisista hangata sitä pois. Lopuksi lisäsin vielä hiukan turkoosia chalk-mustettakin, samaa kuin otsikkoon.

Pitsinpala, josta näkyy osa tuossa alla olevan kuvan reunassa, on Intohimona skräppäyksen peruja, Marikalta saatuja ihanuuksia. Muut sivun pitsit on ihan uutena ostettuja. Kalvoperhosiin ja -lintuhäkkiin sain lainata Xingin tarvikkeita viime Stadiskräpissä. Sivun alkuperäistä taustakartonkia pilkahtelee hiukan joistakin kohdista. Se on alareunasta kokovihreää, ja muualla on lisänä ruskeita kukkakuvioita.

Yllä oleva ruusutapetin pala oli sivussa mukana aika alusta asti, ja se jotenkin ohjasi mun ajatuksia valmiista sivusta. Työskentelyn aikana lisäilin hiukan punaista sivuun sinne ja tänne. Ihan viimeinen mietittävä kohta oli tyhjä paikka otsikon yläpuolella. Ajattelin siihen jonkinlaista ruusukiiltokuvaa, mutta en löytänyt epämääräisistä, erittäin epäjärjestelmällisistä paperiaskarteluvarastoistani yhtäkään kiiltokuvaa, en ruusua tai mitään muutakaan. Otin jo esiin omat vanhat kiiltokuvani ja mietin, voisinko niistä jonkin uhrata tähän tarkoitukseen. Kun täsmälleen oikeanlaista ei tuntunut niissäkään olevan, jatkoin kuitenkin vielä etsimistä, ja löysin kuin löysinkin pikku pussin, jossa oli kymmenkunta erinäisissä vaihdoissa saatua kiiltokuvaa. Harmittelin, ettei pussissa ollut yhtäkään ruusukiiltokuvaa. Mutta kun lopulta päädyin valitsemaan kaksi kukkia kantavaa tyttöä, tajusin, kuinka täydellisesti ne sivuun sopivatkin.