Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
09.03.2011 - 23:19

Ostin Riikalta kassillisen kirjaimia Intohimona skräppäyksessä. En vaan voi vastustaa kirjaimia, edes toisten ylijäämiä... aika säälittävää, tiedän ;) Kun tutkin kirjaimien joukossa ollutta säläpussia, sieltä löytyi ruskeita pahvikirjaimia tasan neljä kappaletta, ja niistä sai sanan LEIA. Oli sitten heti pakko tehdä sivu tästä poikien keskustelusta, jonka skräppäämistä olin jo ehtinyt mietiskelläkin.

Samalla sain käyttää paperina uutta ihanuutta, jonka ostin IS:stä, samoin kuin iin pisteenä toimivan voitonmerkki-haaraniitin. Toisaalta sivussa on myös kaksi kapeaa ylijäämäpaperisuikaletta, ja oranssit kuviot olen leimannut akryylimaalilla, muotoillun pahvirullan avulla. Sivun koko on A4, ja sen oikea reuna on muotoon leikattu - kuvatessa alla oli valkoinen paperi, joka kyllä näyttää vaaleansiniseltä.

Maalikuviot muistuttaa vähän tähtiä... mulla olis näytettävänä pari muutakin sivua, joissa sattuu myös olemaan tähtiä. Mutta niistä myöhemmin, kunhan ehdin.

Jeppula kirjoitti 10.03.2011 - 06:59
Hieno sivu! Tykkään erityisesti noista oransseista tähdistä;) Olen itsekin kerännyt muutaman vessapaperirullan varastoon, jotta niillä voisi joku päivä leimailla. Teksti, otsikko yhdistelmä on taattua laatua!
Riikka kirjoitti 10.03.2011 - 09:37
Ihana että mun laatikoissa pölyyntyvät kirjaimet pääsivät käyttöön! :)
Mahtis idea tuo rullan avulla painelu - pitää ottaa käyttöön tytön kanssa!
Marie kirjoitti 10.03.2011 - 14:09
Vähänkö repesin XD Loistava tarina ja mainio sivu! (Minäkin olisin kyllä Luke.)
Marika kirjoitti 10.03.2011 - 19:58
Hauska ja rento sivu!
Ranu kirjoitti 11.03.2011 - 17:30
Aika mainio heitto, voin kuvitella että jää kummittelemaan mieleen osastolle "pakko jatkojalostaa"
Kuvantaja kirjoitti 11.03.2011 - 18:39
Eih, nauroin tota Leija-Luke-juttua ääneen :D

Kiitos kommentista mun blogissa, olen otettu! Sulla on vahva ja tunnistettava jälki sun sivuissa. Tykkään :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Puoliso ja lapsia on, samoin ammatti ja työpaikka. Silti aikaa riittää taiteilullekin. Piirustusvälineet pysyneet kädessä jo yli 35 vuotta.
Tämän blogin perustin ATC-korttien (artist trading cards) esittelyä ja vaihtamista varten.
Nyt mukana myös skräppäystä - edelleen siis sakset ja paperit tiiviisti näpeissä.

This blog is mainly in Finnish, but please let the atcs (artist trading cards) speak for themselves.
My new addiction is scrapbooking so that's what you'll see here as well. Welcome!

Tunnustusta

Bloginappini

Nappaa tästä napin koodi:

<A href="http://piakoo.vuodatus.net"><IMG src="http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/30527/876817.jpg" border=0></A>