Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
22.02.2011 - 18:10

Aiemmin lupasin ohjeen helppoihin paperiruusuihin, ja tässä se nyt tulee. Näitä on hyvä tehdä esimerkiksi sanomalehtipaperista tai tavallisesta silkkipaperista. Esimerkkiruusussa kokeilin kuitusilkkipaperia, joka oli vähän turhan pehmeää, mutta toimii kyllä sekin.

Luultavasti olen nähnyt jonkin ohjeen näihin ruusuihin joskus ennen viime joulua, mutta en yhtään muista missä. Ainakin tällä minun ohjeella ruusut onnistuvat lapsiltakin, tosin ei ehkä ihan taaperoikäisiltä.

Työskentelyalustana kuvissa on 30x30-senttinen skräppipaperi, siihen voitte verrata valmistuvan ruusun kokoa.

 

1. Ota paperisuikale ja rypistä sen toinen pää kapeaksi.

  

2. Tee rypistettyyn päähän solmu.

3. Kiristä solmua vain hiukan, ei aivan tiukaksi.

  

4. Työskentelyn helpottamiseksi liimaa solmu paperinpalaan. Liiman kuivumista ei tarvitse odottaa, jos jatkat työskentelyä pitämällä solmupaperia kädessä, painaen solmua peukalolla.

  

5. Kierrä suikale solmun ympärille kerros kerrokselta samalla rypistäen ja/tai taittaen paperia. Joissain kohdissa paperi saa mennä osin aiempien kerrosten alle tai jäädä hiukan niiden päälle, mutta koita enimmäkseen pysyä koko ajan samassa tasossa. Näin ruusu pysyy parhaiten kasassa.

  

6. Liimaa suikaleen loppupää sopivaan kohtaan ruusun alapuolelle. Valmista ruusua voit vielä muotoilla sormin tai vaikka pinseteillä, ja tarvittaessa lisätä liimaa mahdollisesti avoimiksi jääneisiin väleihin.

Violetti paperi taitaa olla banaanipaperia, ja koska sitä oli vain pieni pala, kokeilin tehdä ruusun suikaleesta, joka jatkuu paperin reunasta takaisin toiseen reunaan. Hyvin onnistui tällaisellakin, suikaletta piti vain kääntymiskohdassa rypistellä ja taitella vähän reilummin.

 Ensimmäisen kuvan ruusut tein skräppäyskoristeiksi. Xing esitteli blogissaan skräppäyshaasteen, jossa ideana on rakentaa omista tarvikkeistaan tarvikepaketti jonkin olemassa olevan kuukausipaketin mukaan. Minuun iski täysillä Scraps of Darknessin helmikuun pakki, joka näyttää tältä:

Ja oma versioni heti siinä alla. Ihastuin sydänneulaan ja tein siitä heti parikin omaa muunnelmaa.

 

Otin mukaan myös pieniä paperinpalasia, joissa oli sopivia värejä ja kuoseja. Puolihelmikuvion tein itse kohoväreillä piirtoheitinkalvolle, Xingin idea sekin.

Kuukausipakkien skräpistämisestä keskustellaan myös Inspiksen skräppäyskeskusteluissa, ja näitä on tarkoitus ottaa mukaan Intohimona skräppäykseen tulevana viikonvaihteena. Itse pääsen paikalle lauantaipäiväksi, ja tämä pakki on mukana, kuten Mariellakin omansa. En kyllä tiedä mitä kuvia saan näillä matskuilla skräpättyä, mutta eiköhän se selviä.

Kuka muu on tulossa lauantaina intohimoilemaan?

Ai niin, tässä vielä mainos myytävistä skräppialbumeista *klik*

xing kirjoitti 22.02.2011 - 18:30
Hyvältä näyttää! Kuukausipakkien kanssa idea kai on, että pakki on olemassa ennen kuvia eli näin sen pitääkin mennä :) Viikonloppuna nähdään!
Sini kirjoitti 22.02.2011 - 18:52
Mie ainakin olen tulossa ja koko viikonlopun paikalla
Marika kirjoitti 22.02.2011 - 20:08
Kiitos ohjeesta!!! Täytyy joku kerta kokeilla :)

Minä oon tulossa, myöskin koko viikonlopuksi :D
Marie kirjoitti 22.02.2011 - 20:31
Paikalla ollaan, koetan käydä moikkaamassa! :)
maikko kirjoitti 22.02.2011 - 21:42
upea pakki!
olen mukana molempina päivinä :)
Creomi kirjoitti 22.02.2011 - 22:02
Todella upeasti skräpistetty pakki ja nuo neulat ovat aivan ihania!! Intohimossa nähdään...
elinarsku. kirjoitti 22.02.2011 - 22:27
kylläpä oot todellakin onnistunut skräpistämään tuon pakin. herkulliselta näyttää, täytyykin tulla sitten katsastamaan mitä siitä loihdit! minä olen paikalla la-su.
niin ja noi neulat on tosi ihania!
maikko kirjoitti 23.02.2011 - 13:54
noi sun neulajutut on kyllä kivat. oletko siis ihan tavalliseen nuppineulaan ne kasannut? ne jäi häiritsemään, kun en vielä keksinyt mitään vastaavaa.. koukuttavaa, rupeaa miettimään niin tarkkaan kaikkia yksityiskohtia ;)
maikko kirjoitti 23.02.2011 - 13:57
kirjotellaan ihan ristiin.. eli vaihto on todellakin voimassa, virkkaukseni on vielä niin hidasta!
Pia K kirjoitti 23.02.2011 - 17:03
Maikko: alempi on sydänpäinen nuppineula, ylempi korupiikki jossa on tuo "kruunu" valmiina, sydän siinä on muovihelmi. Mietin kyllä, että ihan rautalankaankin voisi helmistä tuollaisen rakentaa.
Riikka kirjoitti 23.02.2011 - 19:36
La päiväkävijäksi ollaan tulossa pikkuisen kanssa :) Toivottavasti treffataan!
pikkuhelistin kirjoitti 23.02.2011 - 20:01
Hyvältä näyttää pakki (aivan ihania nuo neulat!) ja nuo koristeruusut myös. Täytynee testailla joskus :)
erection herbal products kirjoitti 22.04.2012 - 07:54
I really liked your blog. Especially your post (Tosi helppo paperiruusu ja skräpistetty pakki) has inspired me to comment on it. I was looking for it for a longtime and finally found it on your blog. it's very informative. Your blog is unique and different from all.. Theme of the blog is also superb and suitable.. keep working, you're doing a great job.. thumps up :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Puoliso ja lapsia on, samoin ammatti ja työpaikka. Silti aikaa riittää taiteilullekin. Piirustusvälineet pysyneet kädessä jo yli 35 vuotta.
Tämän blogin perustin ATC-korttien (artist trading cards) esittelyä ja vaihtamista varten.
Nyt mukana myös skräppäystä - edelleen siis sakset ja paperit tiiviisti näpeissä.

This blog is mainly in Finnish, but please let the atcs (artist trading cards) speak for themselves.
My new addiction is scrapbooking so that's what you'll see here as well. Welcome!

Tunnustusta

Bloginappini

Nappaa tästä napin koodi:

<A href="http://piakoo.vuodatus.net"><IMG src="http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/30527/876817.jpg" border=0></A>