Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
07.08.2010 - 16:04

Meillä kuvataan animaatioita! Kuopuksen huoneeseen on syntynyt kevyt, liikuteltava animaatiostudio legoja varten, ja kuvat kootaan filmiksi Monkeyjam-ohjelmalla. Tässä näytteeksi The Lego Movien viimeinen ruutu, jossa näyttelijät ovat juuri kumartaneet yleisölle:

Tämän kuvan on siis ottanut kymmenvuotiaani lattialla vatsallaan maaten. Silloin harmitti, ettei ollut toista kameraa käytössä, kun animaationikkari oli työnsä touhussa - ehdotonta skräppäysmateriaalia olisin niistä hetkistä saanut!

Täytyi tietysti itsekin käydä tutkailemassa animaatiokuvien syntypaikkaa kameran kanssa, että voisin osallistua Inspiksen uuteen valokuvaushaasteeseen.

Tällä kuvalla osallistun:

 

Animaattori itse on myös ottanut laajempia kuvia studiojärjestelyistään, ja minusta lapsen ottamat kuvat on kyllä parempia kuin mun omat - mutta mä en mennytkään ihan makuulle asti, ehkä se johtuu siitä :) Alakuva siis taas lapseni ottama. Ja elokuvan aihe... no sanotaan vaikka että niin kaukana jostain romanttisesta draamasta kuin kymmenvuotias poika pystyy keksimään.

 

Skräpi kirjoitti 07.08.2010 - 18:40
Hyviä kuvia ja hyvä aihe! Hienon studion animaattorinne on rakentanut lattialle, olispa mielenkiintoista nähdä animaatio valmiina :D Meilläkin näitä viime keväänä harrastettiin paljonkin. Tosin puhelimen videolla meidän 10 vuotias kuvasi animaatioitaan. Mieleeni jäi uskomattoman hyvät ääniefektit, joita pojat saivat aikaiseksi ja niin aiheet olivat ihan samaa luokkaa kuin teilläkin :D
Marika kirjoitti 07.08.2010 - 19:12
Upeita kuvia, kaikki!

Mä kans haluaisin nähdä valmiin tuotoksen :)

Kiitti maalivinkeistä! Se kuva on otettu viime syksynä kaverin häissä :)
Puuhis kirjoitti 07.08.2010 - 20:12
Oo, mikäs tuleva action-ohjaaja se siellä teidän huushollissa varttuukaan. Tää sun blogi on niin kiva, kun mulle aina hahmottuu täältä juttuja mitä meillä on edessä sitten muutaman vuoden päästä. Tää poikien maailma on ollu mulle niin vieras, onneks äidit saa pikkuhiljaa totutella siihen. Jos pitäs kerralla omaksua niin tiukkaa tekis tajuta. ;oD
xing kirjoitti 07.08.2010 - 21:44
Aivan ihana! Minä olisin lapsena voinut tehdä jotain ihan samanlaista
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Puoliso ja lapsia on, samoin ammatti ja työpaikka. Silti aikaa riittää taiteilullekin. Piirustusvälineet pysyneet kädessä jo yli 35 vuotta.
Tämän blogin perustin ATC-korttien (artist trading cards) esittelyä ja vaihtamista varten.
Nyt mukana myös skräppäystä - edelleen siis sakset ja paperit tiiviisti näpeissä.

This blog is mainly in Finnish, but please let the atcs (artist trading cards) speak for themselves.
My new addiction is scrapbooking so that's what you'll see here as well. Welcome!

Tunnustusta

Bloginappini

Nappaa tästä napin koodi:

<A href="http://piakoo.vuodatus.net"><IMG src="http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/30527/876817.jpg" border=0></A>