|
|
|||
|
03.12.2009 - 19:13
Jehkotar Cardchallenge # 85 sisälsi kivan luonnoksen ja mulla oli tarvetta kiitoskortille, joten ei muuta kun osallistumaan. Luonnoksen teki Riituli. Käänsin luonnoksen ensin kyljelleen ja sitten pystysuunnassa peilikuvaksi. Teksti ei ole palkissa vaan soikiossa, ja kuvaa markkeeraa kukka siirtokuvapedillä. Kai tämä vielä kelpaa luonnoksen pohjalta toteutetuksi?
Kolme koristetta olisin luonnoksen mukaisesti laittanut, mutta ahkerasta etsimisestä huolimatta en löytänyt niitä mitkä olisin halunnut. Siis miten voi ihmiseltä kadota purkillinen dew dropseja kuin savuna ilmaan? En tajua! Tai siis niin, tietenkin voisi auttaa, jos pitäisi askartelutarvikkeensa järjestyksessä eikä levällään pitkin pöytiä, kröhm... Toisaalta arkistointijärjestelmä 'tavarat sekaisin pöydillä' on yleensä ihan toimiva, kun muistan missä pinossa/välissä olen viimeksi jonkin tarvitsemani nähnyt. Nyt ei vaan ollut mitään mielikuvaa, eikä siis löytynyt. Käyhän jollekin muullekin joskus näin, käyhän... vai olenko ainoa? Kortin sisäosan koristelin siirtokuvilla, joista kulmissa olevat valkoiset eivät kuvassa oikein erotu.
|
Kirjoittaja
Puoliso ja lapsia on, samoin ammatti ja työpaikka. Silti aikaa riittää taiteilullekin. Piirustusvälineet pysyneet kädessä jo yli 35 vuotta. Arkisto
2011 2010 2009 2008 2007 Kategoriat
Näitä käyn kurkkimassa
Muuta kivaa
Bloggaajat rintasyöpää vastaan: Ihanuuksia ja rahanmenoa
|
||
Kortti on kyllä kaunis :)