Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
30.08.2009 - 19:20

Oli pakko saada käyttää hempeää värimaailmaa ja bling-blingiä, kun oon viime päivät puuhastellut erään tyystin toisenlaisen projektin parissa. Siitä lisää myöhemmin. Koitin kuitenkin pitää tämän sivun kimalteet jonkinlaisen kohtuuden rajoissa ja pysytellä melko selkeässä ilmaisussa, koska kyseessä on Inspiroidu-haaste # 70: Ympyrän, kolmion ja suorakaiteen liitto.

Haasteen antajana oli tällä kertaa Hemppa, ja osa ohjeesta kuului näin: "Työ voi olla pelkistetty yhden ympyrän, kolmion ja suorakaiteen liitto tai runsas graafisia muotoja toistava kokonaisuus."

Halusin joka tapauksessa käyttää pyöreäpohjaisia strasseja, joten päätin olla leikkaamatta papereita ympyrän muotoon. Kuvat oli helppo pitää perinteisen suorakulmaisina, mutta kolmio tuottikin vaikeuksia. Päädyin lopulta laittamaan kuvien taustalle suuren kuviopaperikolmion - kyllä sekin muoto siis mukana on, vaikkei niin kovin näkyvänä.

Tekstin kohdistin suoraan lapselle, jonka albumiin sivu kuuluu:
(ja joo, tiedän että "musta lumi" kuulostaa hassulta mutta "mun mielestä" olisi ollut vaikea saada mahtumaan...)



Tykkäsin tästä haasteesta: toisaalta se antoi vapaat kädet aiheen ja värien suhteen, mutta toisaalta pisti miettimään, miten kaikki muodot (varsinkin sen kolmion!) saa sovitettua tasapainoisesti mukaan.

xing kirjoitti 30.08.2009 - 21:32
Kyllä tästä löytää nuo kolme muotoa. Oma suosikkini on (tuuletuskuvien lisäksi :) nuo pyöreät, isot koristeet
elinarsku kirjoitti 30.08.2009 - 23:04
tässä on ihana värimaailma ja aihe. ja hyvin oot tosiaan saanu kaikki muodot mukaan. myös sen kolmion. :) koristeet on kyllä ihania.
pikkuhelistin kirjoitti 31.08.2009 - 08:19
Kauniit värit ja hienosti saatu ne kaikki vaadittavat muodot mukaan. Tuo kolmio tuottaa myös mulle päänvaivaa, ei meinaan ole mikään kamalan "helppo" muoto ;)
Puuhapetenvaimo kirjoitti 31.08.2009 - 12:29
Mun suosikkeja noi jäätä ja lumipalloja imitoivat koristelut :o) Mullekin kolmio oli vähän vaikee ensin.
Hemppa kirjoitti 04.09.2009 - 11:01
Kyllä sieltä kaikki tarvittava löytyy ja niin paljon enemmän :) Mä ihastuin itselleni epätavalliseen tyyliin pinkkiin. Sopii loistavasti sinisen kaveriksi, mutta ainakaan mulla ei moinen väriyhdistelmä olisi koskaan tullut mieleen.
Pia K kirjoitti 04.09.2009 - 12:17
Mä olen eräältä kuvataideopettajalta oppinut, että lumen ja jään kuvaamisessa vaaleanpunainen on se kaikkein kylmin väri, joka tukee hyvin sinisiä ja tuo pakkasen kunnolla esiin. Kannattaa käyttää!
marzuli kirjoitti 04.09.2009 - 13:48
Hyvältä näyttää! Koristeet ovat tosi kivoja. Kiitos myös tuosta vinkistä, pitää laittaa korvan taakse.
Marzuli kirjoitti 05.09.2009 - 11:28
Innostuinkin sitten heti eilen tekemään talvisen sivun, jossa vaaleanpunaista. (kuva blogissani jos kiinnostaapi käydä kurkkimassa :))
Coach Outlet Online kirjoitti 10.01.2012 - 04:35
i believe you are a good writer, but have you erver thought to write some special artcals for peopel who likes shopping very much.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Puoliso ja lapsia on, samoin ammatti ja työpaikka. Silti aikaa riittää taiteilullekin. Piirustusvälineet pysyneet kädessä jo yli 35 vuotta.
Tämän blogin perustin ATC-korttien (artist trading cards) esittelyä ja vaihtamista varten.
Nyt mukana myös skräppäystä - edelleen siis sakset ja paperit tiiviisti näpeissä.

This blog is mainly in Finnish, but please let the atcs (artist trading cards) speak for themselves.
My new addiction is scrapbooking so that's what you'll see here as well. Welcome!

Tunnustusta

Bloginappini

Nappaa tästä napin koodi:

<A href="http://piakoo.vuodatus.net"><IMG src="http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/30527/876817.jpg" border=0></A>