Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
01.06.2009 - 22:40

           

Mikähän mahtoi olla aiheena Inspiroidu-haasteessa # 57?
No kyllä vain, ompeleminen. Ohjeena oli koristella käsin ommellen, ja se olikin yllättävän kivaa - eikä ihan niin hidastakaan kuin etukäteen arvelin.

Osallistun samalla sivulla myös Craftican haasteeseen # 7, jossa annettiin ohjeeksi tehdä jokin vanha sivu uusiksi, vastaamaan nykyistä makua tai tyyliä. Tässä tuore sivuni:

En käyttänyt täsmälleen samoja kuvia kuin vanhassa sivussa, mutta samaa aihetta kylläkin. Muutoksia tuli tehtyä aika rutkasti. Ensinnäkään en tällä kertaa ripotellut kuvia ympäri sivua, ja selkeytin otsikkoa ja sen asettelua. Sain myös sivuun rouheutta käyttämällä monipuolisia tekniikoita, mm. leimaamista, ompelemista, repimistä ja päällekkäisyyttä. Uusikaan sivu ei ole kaikkein onnistuneimpia joita oon tehnyt, mutta tunnen kyllä jotain tässä vajaan vuoden aikana oppineeni. Tältä näyttää vanha sivu heinäkuulta 2008:

 Ompelemiseen käytin paksuhkon puuvillalangan lisäksi ohutta ompelulankaa, koska halusin toistaa toisaalla sivussa tämän paperiin kuuluvan hennon vihreän kuvion:

Multa löytyi aika lailla sopivan väristä lankaa ja leimaväriä, ja mallineena käytin grungeboard-reunusta, josta itse kuvion olen käyttänyt aikaisemmin.

Tykkään lopputuloksesta, mutta ehkä ensi kerralla ompelen sittenkin yksiväriselle taustalle, nurja puoli näyttää musta nimittäin ehkä vielä paremmalta:

Niin, siis ompeleminen - ehkä siitä vielä tulee mun juttuni, kunhan uskaltaudun lisääkin kokeilemaan siipiäni.

Laura kirjoitti 02.06.2009 - 00:46
hieno leiska! Minunkin pitäisi kokeilla käsin ompelemista. Aina vain tuntuu että se kuitenkin kestää ikuisuuden, mutta sinä sanoit ettei se niin hidasta olekaan. hmmm...
baula kirjoitti 02.06.2009 - 03:57
Upea sivu! Ompelukset on ihanat, varsinkin tuo kiekura. Ja vitsit miten hienolta näyttää tuo kerroksellisuus, tahtoisin oppia itsekin!
sannika kirjoitti 02.06.2009 - 08:16
Kivoja yksityiskohtia, iloisen kesäinen sivu!
Kirsi kirjoitti 02.06.2009 - 16:45
Ihan mieletön sivu. Todella huimaa kehitystä vuodessa, täytyy sanoa. Antaa toivoa itsellenikin, jospa minäkin joskus...
Kahvinaksu kirjoitti 02.06.2009 - 19:25
Onpas kiva sivu. Oot käyttänyt ihanan paljon erilaisia tekniikoita, mitkä kaikki sopii aiheeseen mainiosti :)
xing kirjoitti 02.06.2009 - 20:18
Näistä huomaa hyvin, miten skräppäysmuotikin on muuttunut. Toki sinun oma tyylisi, mutta myös tarvikkeet, paperit jne. Kiva kun näytit molemmat sivut! Ja kadehdittavan siisti ja hieno tuon kiehkuran taustapuoli
elinarsku kirjoitti 02.06.2009 - 21:44
hienosti oot kyllä saanu kaikki osvitettua nätisti yhteen! ja toi ommeltu kiehkura ja kolmonen on ihania. :) muutenkin kivan kesäinen sivu.
Peikkotyttö kirjoitti 05.06.2009 - 11:45
Ihania yksityiskohtia. :)
pikkuhelistin kirjoitti 07.06.2009 - 10:09
Komeat on ompelukset ja kuplamuovimaalailut taas hienoja. On muuten mahtavaa kun tuntee kehittyneensä skräppääjänä ja löytäneensä sen oman tyylin tehdä.
Heli kirjoitti 17.06.2009 - 09:35
Ennen - jälkeen sivut aukaisivat sommittelun elementtejä mielenkiintoisesti. Oletpa jaksanut väkertää ja tyylillä.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Puoliso ja lapsia on, samoin ammatti ja työpaikka. Silti aikaa riittää taiteilullekin. Piirustusvälineet pysyneet kädessä jo yli 35 vuotta.
Tämän blogin perustin ATC-korttien (artist trading cards) esittelyä ja vaihtamista varten.
Nyt mukana myös skräppäystä - edelleen siis sakset ja paperit tiiviisti näpeissä.

This blog is mainly in Finnish, but please let the atcs (artist trading cards) speak for themselves.
My new addiction is scrapbooking so that's what you'll see here as well. Welcome!

Tunnustusta

Bloginappini

Nappaa tästä napin koodi:

<A href="http://piakoo.vuodatus.net"><IMG src="http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/30527/876817.jpg" border=0></A>