|
|
|||
|
10.05.2009 - 21:02
Craftican haasteessa # 6 annettiin mallipohjaksi neljän kollaasi:
Meitä on neljä perheenjäsentä, ja eräällä automatkalla neljä vuotta sitten olemme näköjään ottaneet kuvat jokaisesta. Tein sivun niistä kuvista.
Tässä ei nyt näy valokuvien idea - meillä on kaikilla aurinkolasit päässä, paitsi nuorimmaisella, joka pitää niitä kädessään. Halusin kuitenkin peittää kasvoja vielä vähän lisää.
Kuvat sopivat tähän mallipohjaan mielestäni hyvin, mutta sitten olikin isoja vaikeuksia päättää, minkä näkökulman valitsisin tekstiin. Lopulta tuntui etten tämän parempaa keksi, ja päädyin vain dokumentoimaan tapahtunutta, juhliin menoa. Suunnittelin samalla kyseisistä juhlista kertovaa sivua tämän pariksi, ja se määräsi joitakin koristeluvalintoja.
|
Kirjoittaja
Puoliso ja lapsia on, samoin ammatti ja työpaikka. Silti aikaa riittää taiteilullekin. Piirustusvälineet pysyneet kädessä jo yli 35 vuotta. Arkisto
2011 2010 2009 2008 2007 Kategoriat
Näitä käyn kurkkimassa
Muuta kivaa
Bloggaajat rintasyöpää vastaan: Ihanuuksia ja rahanmenoa
|
||
ja joo, käytin reunoihin heidi swappin pinkkiä edge distresseriä. onnistuu myös saksilla tai askarteluveitsellä. ;)