|
|
|||
|
15.04.2009 - 00:26
Paperikierteen huhtikuun haasteen väreiksi mainittiin vihreä ja punainen. Onneksi haasteen ohjeet kertovat, että annettuja värejä voi käyttää eri sävyissään. Niinpä minäkin pakkasin lomareissulle mukaan lähinnä vihreitä ja vaaleanpunaisia matskuja, kun ajattelin etten mitään vahvoja vihreitä ja punaisia ainakaan käytä - riitelevät vielä liikaa keskenään.
Kuinka ollakaan, mukaan lähteneistä satunnaisista kuvista nousi kuitenkin esiin muutama sellainen, että jouduin vaihtamaan vaalean punaisen kirkkaampaan sävyyn. Onneksi yhdestä vihreistä papereistani kirkasta punaista löytyikin, ja pari punaista sydänkoristettakin oli eksynyt mukaan.
Mallikuvaa vähän kääntelin ja sovelsin, mutta eiköhän tuon vielä tunnista. Lapsi itse sanoi keskeneräisestä sivusta, että reunoille pitäisi vielä saada jotain. Kun kerroin, että aion lisätä joitakin koristeita, paksua maalia ja kirkasta kohopintaa, hän oli tyytyväinen. Kiva huomata, että meillä on samanlainen sommittelusilmä :)
Tästä näkee, miten olen korostanut punaisia lehtiä paikoittain Glossy Accentsilla ja käytänyt koristeina o-kirjaimien (ja muidenkin) keskustoja.
Samalla lomareissulla tein kyllä sivun myös hempeämmillä vihreän ja punaisen sävyillä, mutta se ei sovi tähän haasteeseen. Joka tapauksessa oli mukavaa vaihtelua skräpätä pienellä valikoimalla, kun ei tarvinnut normaaliin tapaan ennen aloittamista käydä koko paperivarastoa läpi varmistuakseen että löytää juuri sen täydellisen... Vähän samasta on kysymys myös tässä Lauran heittämässä haasteessa. Ehkä joskus uskallan sitäkin kokeilla.
|
Kirjoittaja
Puoliso ja lapsia on, samoin ammatti ja työpaikka. Silti aikaa riittää taiteilullekin. Piirustusvälineet pysyneet kädessä jo yli 35 vuotta. Arkisto
2011 2010 2009 2008 2007 Kategoriat
Näitä käyn kurkkimassa
Muuta kivaa
Bloggaajat rintasyöpää vastaan: Ihanuuksia ja rahanmenoa
|
||
Minä olen nyt ehdottomasti todennut sen että on PALJON helpompi skräpätä pienellä määrällä tarvikkeita. Minäkin tein muuten sitä aikaisemmin että piti käydä läpi suurinpiirtein kaikki paperit että löytyisi se täydellinen. Nyt oikeastaan olen skräpännyt niin valikoin jonkun paperin mistä haluan tehdä leiskan ja etsin siihen sopivan kuvan. hih! :) Ja noiden skräppipakkien käyttäminen on TOSI kivaa! Se pistää kivasti miettimään.
On kiva sivu ja tosiaan hyvä toisiansa tukeva kokonaisuus.
Kiitos kehuista!
Oikein tunnistit Laura otsikon kirjaimet, ovat niitä kierrätysmateriaalista valmistettuja ja soijaväreillä värjättyjä, siis remake-sarjaa.
Mäkin teen joskus niin päin että valitsen ensin paperin ja/tai muita matskuja, mutta sitten joutuu kuitenkin käymään läpi melkein kaikki valokuvat, että löytää juuri sen oikean ;)
Glossy Accents on ehdottomasti tutustumisen arvoinen tuote: sillä saa tosi kivaa pintaa ja lisäksi se on aivan mahdottoman tehokas liima. Meillä on liimattu sillä skräppijuttujen lisäksi Bionicle-aseita (=eräänlaisia legoja, joiden pikkuosat on erittäin muovisia ja ohuita) sekä -kröhöm- imurin letkua. Ainoa mitä en ole saanut sillä tarttumaan skräppisivuun oli tarrakirjaimien taustat - siltä liukkaammalta puolelta.