|
|
|||
|
25.03.2009 - 23:47
Tällä skräppisivulla osallistun Craftican haasteeseen #5, jossa tehtävänä oli käyttää akryylimaaleja vähintään kahdessa kohdassa tai kahdella eri tavalla. Sain idean tähän sivuun jo edellisen, ruokareseptihaasteen aikaan, mutta toteuttamista en silloin edes yrittänyt ehtiä. Nyt aikaa oli sopivasti.
Sivun otsikko on keltaista maalia, jonka töpöttelin muovisapluunan avulla. Lautasen reunan "banaaniviipaleet" leimasin softispalalla ja paperikukkiakin vähän suttailin.
Lautasen reunaan on myös maalattu vihreä raita, kuten on aidoissakin lautasissa, joilta auringonkukkapuuroa on meillä syöty.
Lautasen teksti: Ainakin itselleni uusi idea oli, että aaltopahvilla voi leimata kirjoitusviivaston tekstiä varten. Paremmin tietysti toimisi vaaleammalla paperilla, jolloin tumma kynänjälki erottuisi selvemmin. Tähän ensi kokeiluun olen kuitenkin tyytyväinen.
Huopakoristeet leikkelin huopaisesta "purkista", jonka löysin joskus Tiimarin alennuskorista.
Alunperin aioin tehdä myös banaaniviipaleet lautasen reunalle huovasta, mutta maalihaasteen myötä se ajatus muuttui, ja tämä olikin oikeastaan kivempi tapa. Viipaleiden keskustoihin pistelin siemeniä mustalla tussilla ja painoin päälle vielä toisen väristä keltaista Spoty-maalileimasinkynästä, joita kerran näin Prismassa ja oli sitten pakko hankkia. Ne on tarkoitettu lapsille mutta niissä on kyllä siihen nähden kumman vahva haju. Maalin turvallisuuteen valokuvien suhteen ajattelin silti luottaa. Meinasi käydä tämän sivun kanssa samoin kuin joskus ennenkin: sivusta oli tulossa tylsän näköinen kun olin valinnut väreiksi niin tarkkaan ruskeita ja keltaisia. Lisäsin sitten vielä vähän sinistä ja vihreää. Nyt se on valmis ja hyvä.
|
Kirjoittaja
Puoliso ja lapsia on, samoin ammatti ja työpaikka. Silti aikaa riittää taiteilullekin. Piirustusvälineet pysyneet kädessä jo yli 35 vuotta. Arkisto
2011 2010 2009 2008 2007 Kategoriat
Näitä käyn kurkkimassa
Muuta kivaa
Bloggaajat rintasyöpää vastaan: Ihanuuksia ja rahanmenoa
|
||
Ihana sivu, todella aurinkoinen, tykkään paljon väreistä. Hirveää kiirettä on pitänyt täällä enkä ole oikein mitään ehtinyt kun teen kaverin häihin kutsukortteja ym. askarteluja. Koitetaan nähdä joskus, pääsiäiseksi lähdetään taas pohjoseen laskemaan viikoksi.