|
|
|||
|
29.12.2008 - 23:34
Ensin en oikein innostunut tämänkertaisesta skräppäyshaasteesta (miten tämä lause tuntuu jotenkin tutulta..?) mutta lopulta olen kuitenkin tyytyväinen. Sain nimittäin yhdistettyä aiheeseen muutakin sisältöä kuin käsilaukun esittelyä, ja sen myötä sivusta tuli itselleni merkityksellinen. Tätä sivua on myös hauska esitellä! Tästä aloitetaan:
Valokuvasin käsilaukkuni, kun olimme lähdössä kyläilemään perjantaina, juuri inspiroidu-haasteen ilmestyttyä. Muu perhe jo odotti oven raossa, mutta ei siinä onneksi montaa minuuttia kulunut. Myöhemmin tulostin kuvan tavalliselle aaneloselle ja leikkasin laukun ääriviivojaan myöten. Ennen kuin pääsin kokoamaan sivua, piirsin käsilaukussa olleista tavaroista kuvat - paitsi purkkapaketista ja suklaakarkin kääreestä, jotka yllättäen tuli syötyä tyhjiin ja saatoin siis liittää ne ihan aitoina tähän sivuun. Ja siellähän ne tavarat jo laukusta pursuilevatkin:
Kiinnitin kaiken nauhojen avulla pohjapaperiin laukun sisälle, mistä tavarat on helppo ottaa esiin tutkittaviksi. Laukussa niitä ei voikaan kaikkia säilyttää, sivusta tulee silloin liian pullea - osittain nauhapaljouden vuoksi, osittain siksi, että tulin piirtäneeksi tavarat hiukan turhan suuressa mittakaavassa. Edellisen kuvan punainen plätky ei ole laukussa ollut vihko vaan pelkkä ylimääräinen lappunen, johon kirjoitin mitä muuta laukussa vielä oli - siis sellaista mitä en jaksanut piirtää. Myös piirrettyjen tavaroiden taustapuolella on tekstiä, kuten seuraavasta kuvasta huomaa. Ne kaikkein merkityksellisimmät jätän näyttämättä.
Olipa kiva taas inspiroitua!
|
Kirjoittaja
Puoliso ja lapsia on, samoin ammatti ja työpaikka. Silti aikaa riittää taiteilullekin. Piirustusvälineet pysyneet kädessä jo yli 35 vuotta. Arkisto
2011 2010 2009 2008 2007 Kategoriat
Näitä käyn kurkkimassa
Muuta kivaa
Bloggaajat rintasyöpää vastaan: Ihanuuksia ja rahanmenoa
|
||
Tämä olisi itselleni lempiaiheita. Osallistun säännöllisesti Flickrin "What's in your bag" -ryhmään valokuvilla.
Ja kiva laukku sinulla :-)
Yksinkertainen, toimiva idea ja näyttää kivalta. Tykkään tosi paljon!!!