Inspiroidu-haaste: Eloton skräppäyskohde.

Tässä autossa oli fiilistä! Muisteluitakin siitä riittäisi vaikka kuinka, mutta en saanut sivuun soviteltua kuin pari paikkaa, joihin saattoi runoilla: "kasettipesään" ja nokkapellin alle. Tarkempia kuvia luvassa kunhan on päivänvaloa käytettävissä, ja silloin voin myös kertoa lisää tarinaa tästä sivusta ja autosta.

11.12.2008: No nyt niitä uusia kuvia, ja itse sivuakin vähän muokkasin.

Lisäsin journaling-kasettiin vetimeksi aidon c-kasetin katkennutta nauhaa. Siitä tuli mieleeni Yoko Onon käsitetaide, mm. ohje "Äänitä kasetille lumisadetta. Käytä nauhaa lahjapaketin sitomiseen."  Tällä Minillä ajoimmekin vuonna 1991 Poriin Yoko Onon Birch Monologue -taidenäyttelyyn.

Paperileikekasetin kääntöpuolella on teksti:
"Minissä kuunneltiin vain CCR:n ja Hanoi Rocksin kasetteja. Niissä oli riittävän kova ja selkeä biitti, ja sanat osattiin ulkoa - kasetilta niitä ei pystynyt kuulemaan. Äänenvaimennus ei tainnut olla Minin parhaita ominaisuuksia."

Mini ei myöskään ollut aivan yhtä varmatoiminen kuin nykyautot.

Eräänä kesänä ongelmia aiheutti nokkapelti, joka päätti avautua vauhdissa - joku töyssy tiessä oli sille liikaa. Minkäänlaista onnettomuutta tästä tilanteesta ei aiheutunut, mutta takapenkiltä kuului kyllä pikkusiskoni säikähtänyt kirkaisu, ja nokkapelti vääntyi sen verran että se piti kiinnittää tukevalla rautalangalla, ettei olisi lennähtänyt auki yhä uudelleen. Tästä kokemuksesta aion kirjoittaa muutamaan paperiin, jotka kiinnitin kartonkisen nokkapellin alle. Myös tämän nokkapellin kiinnikkeenä on metallilankaa.

Mini oli hyvä auto, mutta kun perheen kasvaessa piti valita kahden auton välillä, uudenaikaisempi vei voiton.