Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
05.08.2008 - 23:19

Skräppäyshaasteissa on tosi hyvää se, että tulee kokeiltua monenlaista. Niinpä aionkin noudattaa toisinaan vanhojakin Inspiroidu-haasteita. Tässä niistä yksi: Toispuoleinen sijoittelu ja tyhjä tila.

Taitaa olla ensimmäinen sivu, jossa käytin vain yhtä valokuvaa. Varmasti ei kyllä jäänyt viimeiseksi, niin paljon tästä tykkään! Tietysti aihekin on mulle rakas (ja nuo kolme miestä tuossa valokuvassa), mutta sivu on minusta myös tasapainoinen ja rauhallinen - tilan jättämisen lisäksi siihen taitavat vaikuttaa eniten värivalinnat. Suuret kirjaimet olen tehnyt vaaleansinisestä, valkopilkkuisesta paperista, pienemmät ovat ruskeaksi väritettyä hopeista ääriviivatarraa. Vaaleansinipallollinen nauha on mieheni isoäidin jäämistöstä, leveä tummanruskea ja kapea vaaleanruskea ties mistä.

Nauhojen käyttöön vasta totuttelen, ja tavallaan onkin hassua että otin niitä ensimmäisiä kertoja käyttöön juuri miehistä ja pojista kertovaan sivuun. Toisaalta, onhan tämä aihe kuitenkin hempeä, ja nuo värit tuntuivat heti niin oikeilta. Toinen asia, josta itse yllätyin, oli tuon kuvan alta kurkistavan tekstikuvioisen paperin käyttäminen. Olen saanut tuon palasen jonkin atc-vaihdon yhteydessä, ja kuvittelin aina etten käyttäisi sitä koskaan. Tähän se kuitenkin sopi erinomaisesti, sanat nimittäin kertovat perhesiteistä ja  näkyvissä olevista alimmainen on father.

Varsinaisen haasteen kohtasin vasta kun sivu oli yhtä sydäntä vaille valmis: tuota suurta neliraitaista sydäntä sovittelin milloin mihinkin - alusta asti olin varma vain siitä, että johonkin kohtaan tätä sivua tahdon sen käyttää. Kovasti olisi tehnyt mieli asettaa se tutun turvallisesti tuonne oikean alanurkan tienoille, tyhjää tilaa täyttämään... Lopulta onnistuin lätkäyttämään sen tuohon osin valokuvan päälle, ja olen tyytyväinen: tyhjän tilan haaste selätetty!

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Puoliso ja lapsia on, samoin ammatti ja työpaikka. Silti aikaa riittää taiteilullekin. Piirustusvälineet pysyneet kädessä jo yli 35 vuotta.
Tämän blogin perustin ATC-korttien (artist trading cards) esittelyä ja vaihtamista varten.
Nyt mukana myös skräppäystä - edelleen siis sakset ja paperit tiiviisti näpeissä.

This blog is mainly in Finnish, but please let the atcs (artist trading cards) speak for themselves.
My new addiction is scrapbooking so that's what you'll see here as well. Welcome!

Tunnustusta

Bloginappini

Nappaa tästä napin koodi:

<A href="http://piakoo.vuodatus.net"><IMG src="http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/30527/876817.jpg" border=0></A>